Sisäministeriö on antanut uuden asetuksen palovaroittimista. Uudistus selkeyttää sääntelyä ja tarkentaa palovaroittimien sijoittamista. Asetus tulee voimaan 1.1.2026.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos järjestää yhdessä muiden turvallisuustoimijoiden kanssa koko perheen Turvallinen Lahti -tapahtuman Lahden torilla lauantaina 16.8.2025 kello 10–13.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos ja Hämeen poliisilaitos ovat huolissaan nuorten vaarallisesta tavasta käsitellä tulta.
Päijät-Hämeen pelastusviranomainen on antanut luvan ilotulitteiden käyttöön elokuun viimeisenä lauantaina 30.8. klo 18–24 vesistöjen läheisyydessä taajamien ulkopuolella.
Lahden eteläisen kehätien Liipolan ja Patomäen maantietunnelit suljetaan pelastusharjoituksen vuoksi torstaina 4. syyskuuta klo 8–13. Harjoituksessa lavastetaan henkilöauton ja linja-auton liikenneonnettomuus.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui seminaariin työstämään alueen uutta strategiaa ja tulevaisuuden suuntaviivoja.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos järjestää marraskuussa kaksi maksutonta Väestönsuojan hoitajan kurssia taloyhtiöille.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto arvioi Päijät-Hämeen pelastustoimen palvelut ja toimintavalmiuden hyvätasoisiksi tuoreessa asiantuntija-arviossaan.
Pelastusviranomaiset muistuttavat asukkaita 72 tunnin kotivaran ja omatoimisen varautumisen tärkeydestä häiriötilanteissa.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Roihahdus-palkinnon kasvatettuaan koulujen osallistumista yläkoulujen pelastustaitokampanjaan yli 20 prosenttia.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää 15.–28.9. strategiakyselyn, jossa asukkaat voivat vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan ja tulevaisuuden suunnan määrittämiseen.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos ja Liikenneturva tavoittelevat toisen asteen opiskelijoille suunnatun Punainen Liitu -liikenneturvallisuustapahtuman tuomista Lahteen ensi vuonna.
Pelastuslain uudistuksen myötä vastuu palovaroittimien hankinnasta ja toimintakunnosta siirtyy asukkailta rakennuksen omistajalle.
Koko perheen Päivä Paloasemalla -turvallisuustapahtuma kutsuu lahtelaiset tutustumaan palokuntatoimintaan ja kalustoon lauantaina 22. marraskuuta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen uusi strategia linjaa alueen asukkaiden sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestämistä sekä taloutta tulevina vuosina.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue turvaa asukkaiden lähipalveluja investoimalla Nastolan ja Padasjoen yhdistettyihin uudisrakennuksiin.
Suomalaisten luottamus oman alueensa pelastuslaitokseen säilyy vahvana, käy ilmi Reputation and Trust Analyticsin toteuttamassa tutkimuksessa.
Lahdessa sijaitsevan Paavolan pelastusaseman asiakaspalvelupiste pitää ovensa kiinni joulun ja vuodenvaihteen pyhien ajan.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos valvoo ilotulitemyyntiä, ja uudenvuodenaattona ilotulitteiden käyttö on kielletty Lahden keskustassa tietyllä rajaatulla alueella.
Myrskyt ja tykkylumi voivat aiheuttaa sähkökatkoja erityisesti haja-asutusalueilla sekä vaarallisia tilanteita pihapiireissä.
Sivu 57 / 59 (1166 juttua)