Päijät-Hämeen koulut ja päiväkodit voivat hakea Lastenkulttuurikeskus Efektin maksuttomia taide- ja kulttuuriesityksiä syyskuun 6. päivään saakka.
Uusi toimintamalli tarjoaa peruskouluille yhteiset ja johdonmukaiset käytännöt kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ennaltaehkäisyyn sekä tilanteisiin puuttumiseen.
Koulujen ja oppilaitosten lukuvuosi käynnistyy Lahdessa, mikä tuo tuhansia lapsia ja nuoria takaisin katujen ja suojateiden varrelle.
Lahdessa toimii 21 peruskoulua, ja niissä opiskelee 10 252 oppilasta.
Kouluterveyskyselyn mukaan Lahdessa koululounaan jätti päivittäin syömättä 54 prosenttia yläkoululaisista.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Roihahdus-palkinnon kasvatettuaan koulujen osallistumista yläkoulujen pelastustaitokampanjaan yli 20 prosenttia.
Päijät-Hämeen kahdeksasluokkalaiset oppivat toimimaan onnettomuustilanteissa valtakunnallisessa NouHätä!-kampanjassa. Ensimmäistä kertaa kampanjaan saatiin mukaan kaikki alueen yläkoulut sekä erityiskoulut.