Uusi rakentamislaki on helpottanut pienien piharakennusten rakentamista, mutta vakuutusten suhteen on syytä olla tarkkana.
Lahden väkiluku on kasvanut vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä 49 asukkaalla, vaikka syntyvyys on jäänyt kuolleisuutta pienemmäksi.
Päijät-Hämeen tulevaisuutta muovaavat maakuntakaava 2060 ja maakuntastrategia 2050+, ja nyt asukkaille ja sidosryhmille avataan mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun työpajoilla.
Launeenkadun ja Tapparakadun risteysalueella uusitaan liikennevalojen kaapeleita, mikä aiheuttaa ajoittaisia häiriöitä liikenteeseen.
Lahden työttömyysaste oli maaliskuussa 15,8 prosenttia, mikä on selvästi maan keskiarvoa korkeampi lukema.
Lahden seudun työnantajat esittelevät avoimia työpaikkojaan Fellmanniassa toukokuun alussa järjestettävässä Duuniin!-rekrytointitapahtumassa.
Sivistyslautakunta esittää, että Kirkonkylän peruskoulun toiminta jatkuu 31.7.2026 asti. Koulun toiminnan jatkamisen kustannukset katetaan vuoden 2025 osalta 325 000 euron lisätalousarviolla.
Lahden kaupunkisuunnittelu järjestää infotilaisuuden Nastolan kirjastossa, jossa käsitellään Rakokiventien perusparannusta sekä Villähteen asemanseudun kaavarungon suunnittelua.
Lahden kouluissa toimiva koulu-pt tarjoaa oppilaille matalan kynnyksen mahdollisuuden löytää itselle mieluisimpia tapoja liikkua ja parantaa jaksamistaan.
Lahtelaismiehistö varmisti jatkosarjapaikkansa voittamalla Helsingin Jokerit neljännen kerran peräkkäin.
Lahden kaupunki esittää sivistyslautakunnalle Kirkonkylän peruskoulun lakkauttamista syksystä 2025 johtuen rakennuksen huonosta kunnosta ja laskevasta oppilasmäärästä.
Lahden peruskoulut uudistuvat: opetussuunnitelmaan tulee uusia painotuksia, kuten ympäristökasvatus ja englanninkielinen opintopolku kansainvälisille perheille.
Lahden maauimala suljetaan käyttöiän päättymisen vuoksi, ja kaupunki valmistelee tilalle uutta, esteetöntä vesiliikuntakeskusta.
Lahden museot ovat dokumentoineet yhdeksän paikallisen teollisuusyrityksen toimintaa tallentaakseen nykypäivän työelämää tulevaa tutkimusta varten.
Hämeen ELY-keskus aloittaa tänä vuonna neljän sillan peruskorjaukset Uudenmaan ja Kanta-Hämeen alueilla. Tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja pidentää siltojen käyttöikää.
Lahden kaupunki uudistaa leikkipaikkojen palveluverkkoa varmistaakseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisen saatavuuden kaikille lapsille.
Kirkonkylän koulun useat opetustilat ja liikuntasali rajataan kesäkuussa 2025 pois käytöstä terveysvalvonnan suosituksesta.
Lahden kaupunki on solminut kolmivuotisen pääyhteistyösopimuksen Lahden Seta kanssa edistääkseen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Lahden kaupunki on solminut yhteistyösopimuksen Lahden Seta ry:n kanssa, mikä vahvistaa kaupungin roolin Lahti Priden pääkumppanina vuoteen 2027 asti.
Lahden kaupunki järjestää huhti–toukokuussa kyselyn, jonka avulla selvitetään työntekijöiden arjen liikkumista ja etsitään keinoja kestävien kulkutapojen edistämiseksi.
Sivu 52 / 59 (1166 juttua)