Salpausselän Ensilumenladun, Raviksen Rennon, Tapanilan Taipaleen, Tähti-, Talvi- ja Pirttipolun varsilla tehdään metsänhoitotöitä loppuvuoden aikana.
Syyskuun reitistöviikko tarjoaa Lahteen monipuolisia ja matalan kynnyksen luontotapahtumia kaikenikäisille.
Kymenkäänteen ja Porvoonjoen melontareittejä on kunnostettu turvallisemmiksi ja helpommin saavutettaviksi.
Salpausselkä Trails -maastoliikuntapolkujen kehittämiseen liittyvä asukastilaisuus järjestettiin Lahden Palvelutorilla. Osallistujat korostivat polkujen tärkeyttä ja toivoivat parannuksia muun muassa opastukseen ja saavutettavuuteen.
Keskuspuiston uusi ulkokuntosali ja parkour-alue ovat valmistuneet ja ne avattiin yleisön käyttöön perjantaina.
Keskuspuistoon on valmistunut uusi ulkokuntosali ja parkour-alue, jotka avattiin yleiseen käyttöön perjantaina.
Lahden kaupungin liikuntapalvelut kerää palautetta kesäkauden liikuntapaikkojen saavutettavuudesta, asiakaspalvelusta ja olosuhteista. Vastaa kyselyyn 20.9.2026 mennessä.
Lahden ympäristöneuvonta järjestää elokuun lopussa useita maksuttomia luontotapahtumia rannan siivoustalkoista Salpausselän metsään yöpymiseen.
Karsintasarjan jumbosijalta ponnistava lahtelaisjoukkue tavoittelee täyttä pistepottia kuroakseen umpeen viiden pisteen eron sarjataulukossa.
Launeen keskuspuistoon kaavailtu asfalttipintainen pumptrack-rata tarjoaa tulevaisuudessa harrastusmahdollisuuksia kaiken tasoisille käyttäjille.
Myllysaarenkadun pysäköintialue suljetaan kokonaan töiden ajaksi ensi viikon maanantaista alkaen. Saneerauksen ja laajennuksen yhteydessä myös valaistusta ja puistokäytävää uusitaan.
Mytäjärven kaikki uintikäyttö kielletään rakennustöiden ajaksi viikolta 35 alkaen lokakuun loppuun saakka. Uusi hyppytorni on teräsrunkoinen ja puuverhoiltu.
Radiomäen kentällä alkaa tällä viikolla katsomon katoksen rakentaminen. Uudistuksen myötä katsomon yhteyteen tulee esteetön katsomoalue.
Nastolan uimahallin allastilat varataan syksyllä 2026 kolmena sunnuntaina pelkästään naisten, tyttöjen ja perheiden alle kouluikäisten poikien käyttöön.
Nastolan uimahalli järjestää syksyllä 2026 kokeilun, jossa uimahalli on varattu vain naisille ja tytöille.
FC Lahti jäi sunnuntaina ilman sarjapisteitä kotikentällään, kun Veikkausliigan kärkijoukkue KuPS haki 1–2-voiton kolmesta hylätystä lahtelaismaalista huolimatta.
Lahtelaiset tavoittelevat sunnuntaina tärkeitä sarjapisteitä päästäkseen mukaan Veikkausliigan ylempään loppusarjaan.
Mankeli-kaupunkipyöriin on kohdistunut kesän aikana poikkeuksellisen paljon ilkivaltaa eri puolilla Lahtia.
Lahden kaupunki järjestää asukastilaisuuden ja kyselyn Salpausselkä Trails -polkuverkoston kehittämisestä. Tavoitteena on parantaa polkujen kestävyyttä ja sujuvuutta säilyttäen samalla Salpausselän arvokas luonto.
Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto sai jälleen arvostetun Green Flag Award -tunnuksen, joka on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laatua tunnistava palkinto.
Sivu 1 / 3 (53 juttua)