Keski-Hollolan vapaaehtoinen palokunta siirtyy joulukuussa uusiin asematiloihin Paassillantielle Hollolassa, aivan päätoimisen pelastusaseman läheltä.
Uusi toimintamalli tarjoaa peruskouluille yhteiset ja johdonmukaiset käytännöt kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ennaltaehkäisyyn sekä tilanteisiin puuttumiseen.
Päijät-Hämeen turvallisuus- ja valmiustoimikunta PHTURVA vahvistaa maakunnan keskeisten toimijoiden yhteistyötä vastaamaan muuttuneen turvallisuusympäristön vaatimuksia.
Lahden kaupunginhallitus haluaa poistaa kunnilta toimeentulotuen rahoitusvastuun ja pitää pelastustoimen palvelutasopäätöksen asemaverkkositoumuksen poistumista selkeänä heikennys.
Poliisi tutkii Kariston alueella tapahtunutta nuorten häiriökäyttäytymistä, johon on kuulunut muun muassa rakettien heittelyä asuinrakennuksiin.
Tapanilan ulkoilualueella, Hakalaukunsuon lähistöllä, tehdään 3.8. alkavalla viikolla metsänhoitotöitä. Työt voivat aiheuttaa tilapäisiä muutoksia ulkoilureittien käyttöön.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue varoittaa alueella liikkuvista tekstiviestihuijauksista, joissa huijarit tekeytyvät suun terveydenhuollon palveluiksi. Huijausviestit voivat sisältää tarkkoja ajanvaraustietoja, mikä tekee niistä hyvin aitoja näköisiä.
Lahdessa Teemutalolta iltapäivällä kadonnut 20-vuotias mies löytyi myöhemmin illalla.
Hämeen poliisi järjestää lokakuun alussa ase- ja räjähdekeräyksen, jossa luvattomat aseet ja räjähteet voi luovuttaa viranomaisille ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut todennäköisin syin kaksi miestä vakavien väkivaltarikosten epäiltyinä Lahdessa.
Hämeen poliisi on ottanut kiinni 46-vuotiaan miehen, jota epäillään väkivaltarikoksista perheensä jäseniä kohtaan Launessa.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi tänään 25.6.2026 asikkalalaisen 22-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä.
Poliisi on kirjannut rikosilmoituksen tuhotyön yrityksestä, kun jätepuristimeen sytytettiin tuli Riihimäellä.
Hämeen poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä, joiden epäillään syyllistyneen toisiinsa kohdistuneista väkivaltateoista Orimattilan keskustassa.
Lahdessa kesäkuun alussa Saksankadun varrella sijaitsevan yrityksen pihalta anastetuista ruohonleikkureista on löytynyt vihjeiden perusteella neljä kappaletta. Yksi päältä ajettava ruohonleikkuri on edelleen kateissa.
Hämeen poliisi tutkii kahden autiotalon sytyttämistä Heinolan Sinilähteen kaupunginosassa. Palot aiheuttivat taloihin lieviä vahinkoja.
Lahden pääpoliisiasema palvelee normaalisti koko kesän ajan, mutta Forssan ja Heinolan poliisiasemien aukioloajoissa on poikkeuksia.
Hämeen poliisi selvittää Lahtessa 28. helmikuuta 2026 tapahtunutta epäiltyä seksuaalirikosta. Kuvien avulla etsitty mies on ilmoittautunut tänä aamuna poliisille.
Hämeen poliisi on saanut kiinni miehen, jota etsittiin helmikuussa Lahdessa tapahtuneeseen epäiltyyn seksuaalirikokseen liittyen.
Hämeenlinnan lounaispuolella valtatien 10 varrella syttynyt metsäpalo on poliisin mukaan mahdollisesti tuhotyö. Metsää on palanut arviolta hieman yli hehtaarin verran.
Sivu 2 / 5 (97 juttua)