Uutiset aiheesta: kunnossapito

Matkakeskuksen muraaliteos kunnostettu
Lahti
Matkakeskuksen muraaliteos kunnostettu

Lahden matkakeskuksessa sijaitseva muraaliteos on kunnostettu elo-syyskuun aikana, ja alueen viihtyvyyttä on parannettu.

Liikenne ja kadut
Vesihuollon saneeraustyöt sulkevat Vanhatien läpiajoliikenteeltä

Lahti Aqua uudistaa vesijohto- ja viemäriverkostoa Holmantien alueella. Vanhatie suljetaan läpiajoliikenteeltä 7.9.2026 alkaen noin kahden kuukauden ajaksi.

Lahti
Katuvalot on palautettu käyttöön ydinkeskustan ulkopuolella

Lahden kaupungin katuvalaistus on palautettu normaalikäyttöön ydinkeskustan ulkopuolisilla kevytväylillä, ajoradoilla ja muilla yleisillä alueilla.

Kaupunkiympäristö
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee autovahinkoa Aukeankadulla

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee heinäkuussa tapahtunutta autovahinkoa Aukeankadun ja Alavankadun risteyksessä.

Luonto ja aktiviteetit
Luhdanjoen lintutorni on toistaiseksi käyttökiellossa

Eteläisessä Lahdessa sijaitseva Luhdanjoen lintutorni on asetettu välittömästi käyttökieltoon turvallisuussyistä.

Mytäjäisten uimarannan hyppytorni ja laiturirakenteet uusitaan
Lahden kaupunki
Mytäjäisten uimarannan hyppytorni ja laiturirakenteet uusitaan

Mytäjärven kaikki uintikäyttö kielletään rakennustöiden ajaksi viikolta 35 alkaen lokakuun loppuun saakka. Uusi hyppytorni on teräsrunkoinen ja puuverhoiltu.

Pikku-Vesijärvenpuistolle jälleen Green Flag Award -palkinto 2026–2027
Lahden kaupunki
Pikku-Vesijärvenpuistolle jälleen Green Flag Award -palkinto 2026–2027

Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto sai jälleen arvostetun Green Flag Award -tunnuksen, joka on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laatua tunnistava palkinto.

Lahti aloittaa bussipysäkkien kokeilun ensi maanantaina
Lahti
Lahti aloittaa bussipysäkkien kokeilun ensi maanantaina

Lahti aloittaa ensi maanantaina bussipysäkkien kokeilun, jonka myötä uusi joukkoliikenteen solmukohta muodostuu Trion ympäristöön.

jätehuolto
Näin lajittelet puujätteet oikein

Remontin yhteydessä syntyvät puujätteet tulee lajitella tarkasti, jotta materiaalit voidaan hyödyntää oikein ja kustannukset pysyvät kohtuullisina.

Pikku-Vesijärven vesiurut ovat huollon vuoksi tauolla
Lahden kaupunki
Pikku-Vesijärven vesiurut ovat huollon vuoksi tauolla

Pikku-Vesijärven vesiurut ovat huollon vuoksi poissa käytöstä maanantaista 3.8.2026 keskiviikkoon 5.8.2026.

liikenne
Lahden kehätien Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan yöaikaan

Valtatie 12:n Lahden kehätien Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan liikenteeltä yöaikaan 4.–6. elokuuta pesu- ja huoltotöiden vuoksi.

Lahden kaupunki
Puhdistustyöt rajoittavat kulkua Lahden matkakeskuksessa loppuviikosta

Lahden matkakeskuksessa tehdään puhdistus- ja huoltotöitä torstaina 30. heinäkuuta ja perjantaina 31. heinäkuuta. Töiden aikana kulkua rajoitetaan Asemapäällikön viereisessä A-portaikossa ja hississä.

Vesijärvenkadulla muutoksia kaistajärjestelyihin ja kevyen liikenteen väyliin
Liikenne ja kadut
Vesijärvenkadulla muutoksia kaistajärjestelyihin ja kevyen liikenteen väyliin

Vesijärvenkadun kaistajärjestelyt ja kevyen liikenteen väylät muuttuvat heinäkuun aikana tehtävien purku- ja rakennustöiden vuoksi.

Niemen satama
Niemen sataman talvitelakointialueen saneeraus alkaa

Niemen sataman talvitelakointi- ja pysäköintialueen saneeraustyöt alkavat heinäkuun alussa ja jatkuvat elokuun loppuun saakka.

Urheilukeskus
Suurmäen alikulun työmaa alkaa ja katsomoa kunnostetaan Urheilukeskuksessa

Lahden Urheilukeskuksessa on meneillään Suurmäenkadun alikulun työmaa ja Stadionin aurinkokatsomon kunnostus. Työt jatkuvat marraskuuhun saakka.

Salpausselkä
Kaatuneita puita raivataan Salpausselällä – polkuja suljetaan tilapäisesti

Viime viikkojen kovien tuulten takia Salpausselän alueella, Urheilukeskuksen takana, on kaatunut kuusia. Myrskytuhopuita korjataan pois maastosta tämän ja ensi viikon aikana, mikä aiheuttaa polkujen tilapäisiä sulkuja.

Myllysaaren sillat ovat valmiit – pääsy saarelle avautuu vappuun mennessä
Myllysaari
Myllysaaren sillat ovat valmiit – pääsy saarelle avautuu vappuun mennessä

Jalkarannassa sijaitsevan Myllysaaren sillat on kunnostettu kokonaan. Saarelle pääsee liikkumaan jälleen toukokuun ensimmäisenä päivänä.

Rälssi
Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueella suoritetaan räjäytys- ja murskaustöitä

Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueella (Helsingintie 488) suoritetaan räjäytys- ja murskaustöitä vielä toukokuun ajan.

Lahden kaupunki
Kiinteistöpalveluja koskeva hankinta keskeytettiin

Lahden kaupungin liikuntarakennusten kiinteistönhoitotehtävät sekä suur- ja messuhallin siivouspalvelut koskeva 1,5 miljoonan euron arvoinen hankinta keskeytettiin virheen vuoksi.

Launeen keskuspuisto uudistuu – työmaat vaikuttavat alueen toimintoihin koko kesän
Lahti
Launeen keskuspuisto uudistuu – työmaat vaikuttavat alueen toimintoihin koko kesän

Launeen keskuspuistossa tehdään kesän aikana useita kunnostustöitä, jotka vaikuttavat alueen leikkipaikkoihin ja liikennealueisiin.

Sivu 1 / 2 (37 juttua)